Hyvä paimen

Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi!

Kuluneen talven aikana olemme saaneet tiedotusvälineiden kautta tiedon kahden tunnetun suomalaisen yllättävästä kuolemasta. Elämänlangan yhtäkkinen katkeaminen on pysähdyttänyt ja järkyttänytkin monia. Kuoleman läheisyydessä elämä näyttää erilaiselta. Elämän, jonka on ajatellut olevan itsestäänselvyys, onkin nyt jotain, joka voidaan ottaa meiltä pois.

Tapausten jälkeen iltapäivälehdistö kirjoitti, että monet miehet ovat hakeutuneet lääkäriin tutkituttamaan omaa vointiaan, erityisesti sydäntään. Elämänvalinnoilla ja elämäntavalla on vaikutus elämänlaatuun ja ehkä myös elämän pituuteen. Oman elämän rajallisuuden tajuaminen muuttaa ihmistä ja suhtautumista tavallisiin, arkisiin asioihin.

On lahjaa saada jakaa elämänmatkaa rakkaitten ja läheisten kanssa. Niin kauan kuin on elämää, on mahdollisuus kertoa lähellä oleville hyviä asioita, joita harvoin tulee lausuttua ääneen. Elämän valinnoilla ei ole vaikusta vain tähän elämään vaan niillä on vaikutusta myös tämän elämän jälkeiseen aikaan.

Kuljemme hiljaisella viikolla, Kristuksen kärsimisen kautta, ylösnousemuksen ihmeeseen ja valoon. Pääsiäisaamuna Jeesuksen haudalle menneet naiset saivat todistaa, että hauta oli tyhjä. Syvän surun keskelle syttyi toivo. Naiset palasivat haudalta yhtä aikaa riemuissaan ja peloissaan. Opetuslapset kohtasivat ylösnousseen Herran ja vakuuttuivat, että Jeesus Kristus on noussut kuolleista. Kuoleman valta on murrettu. Jeesus toi toivon meille, jotka elämämme tässä kuolevaisessa maailmassa.

Raamattu kuvaa Jeesuksen tuomaa toivoa näin: ”Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni.” (Hepr. 6:19–20) Jeesus Kristus on Jumalan lahja meille ihmisille. Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja hänen ylösnousemiseensa. Jeesuksessa vastaanotettu elämä ja yhteys eivät katkea kuolemassakaan. Jeesuksen kanssa on turvallista elää ja kulkea tässä elämässä. Hänen kanssaan on turvallista lähteä kerran tästä elämästä.

Kirjoittaja on Nastolan seurakunnan pastori.

Anne-Maria Rämö

Jaa artikkeli