Hyvä paimen

Tule tietöihin

KUULUTUS: LAHDEN JA YMPÄRISTÖSEURAKUNNISSA TEHDÄÄN TIETÖITÄ SUNNUNTAINA 16.12. KLO 10! Kaikkia seurakuntalaisia pyydetään mukaan talkoisiin! Tarvittavat työvälineet saat kirkolta, mutta omiakin saa käyttää. Pistetään hihat heilumaan, ota mukaan iloinen mieli!

Tietöitä johtaa muuan Johannes. Johannes on varsinainen raivaajatyyppi. Väsymätön työssään, vähän pelottava pikkulasten mielestä ainakin ja hieman synkeä olemus. Monet aikuisetkin ihmettelevät, kuka tämä Johannes oikein on, niin ”yletön mies menoissaan”. Väitetään, että lapsena Johannesta kiinnostivat lähinnä Raamatun ennustukset. Aikuiseksi tultuaan Johannes erakoitui ja asusteli yksinään korvessa. Siellä hän eli tosi ekologisesti korven antimista. Sitä ihmeteltiin ja häntä pidettiin vähän outona. Mutta Johannes valmistautui siellä tehtäväänsä.

Ja sitten kävi ilmi, mikä oli Johanneksen tehtävä: Hän johtaa tietöitä. Hän on tienraivaaja. Ja me kaikki saamme olla niissä hommissa mukana. Tule siis tietöihin Johanneksen johdolla! Me tulemme valmistelemaan joulun saapumista. Tulemme tekemään tietä kuninkaalle. Raamatussa sanotaan Johanneksesta näin: ” Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien.” Kuningas on tulossa ja Johannes Kastaja raivaa hänelle tietä. Tule tietöihin Johanneksen johdolla! Hei haloo! Kuningas on tulossa, pois tieltä risut ja männynkävyt; missä on punainen matto?

Pauli Pietiläinen

Keski-Lahden seurakuntapastori

Ritva Hirvosen 29 idean pohjalta

Jaa artikkeli