Laura
Visapää
laura.visapaa@evl.fi

Hyvä paimen

Uskon perustus

Katekismuksen ensimmäinen kappale on muodostunut minulle hyvin tärkeäksi. Se perustuu ensimmäisen käskyn selitykseen: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Selityksen ensimmäinen lause toteaakin painokkaasti: ”Jumalan tunteminen on elämämme perustavin asia.” Vaikka elämässä olisi suuriakin haasteita ja menetyksiä, usko Jumalaan antaa meille perustan, joka kestää.

Jumalan olemus on meiltä ihmisiltä kuitenkin salattu. Usein kuvamme Jumalasta on omien toiveidemme ja pelkojemme heijastusta, joka ei voi meitä auttaa hädän hetkellä. Saatamme kuvitella Jumalan liian ankaraksi tai ajattelemme, että Jumala ei piittaa lainkaan siitä, miten elämme. Katekismuksen mukaan se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän Jumalamme.

Jumalan olemus on meiltä salattu. Me opimme kuitenkin tuntemaan Jumalan hänen tekojensa kautta. Apostoli Paavali kirjoittaa roomalaisille, että Jumalan näkymättömät ominaisuudet ja hänen ikuinen voima ovat olleet maailman luomisesta asti kaikkien ihmisten havaittavissa. Sen tähden kukaan ei voi sanoa, että Jumala olisi hänestä kaukana.

Emme me ole kuitenkaan omien havaintojemme varassa. Jumala puhuu meille Raamatun sanassa, jonka kautta opimme tuntemaan Jeesuksen, koko maailman Vapahtajan. Hän on Jumalan sädehtivä kirkkaus ja Hänen olemuksensa kuva. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä Jeesus on noussut taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella rukoillen puolestamme.

Vastoinkäymiset, kärsimykset ja lankeemukset pakottavat meitä usein punnitsemaan uskomme perustusta: mihin ennen muuta turvaudumme, kun oman viisauden varassa olemme ajautuneet elämässämme umpikujaan? Tutun virren säkeen sanat tiivistävät uskomme perustuksen, joka kestää: ”Muu vaivoissa ei lohduta, ei auta kuolon tuskissa, ei päästä alta murheitten kuin läsnäolo Jeesuksen.” (Vk 299:3)

Risto Auvinen, pastori

Heinolan seurakunta

Jaa artikkeli