"Ihminen ei ole individualistinen toimija" – Ympäristöteologia korostaa ihmisen suhdetta luontoon

Raamatusta löytyy vahva ekoteologinen näkökulma, joka konkretisoituu varjelutehtävässä. Kristillisyyteen sisältyy kuitenkin virtauksia, joissa ihmisen suhdetta luontoon vähätellään.

Raamatun suurissa kertomuksissa ihminen ei ole individualistinen toimija, huomauttaa ekoteologi Kai Henttonen. “Niissä kuvataan ihmiskunnan ja luonnon saumatonta yhteenkuuluvuutta. Ihminen hyödyntää luonnon antimia, mutta on myös siitä täysin riippuvainen osa.” Kuva: Esa Arvekari

Kirkon ympäristökanta lähtee ihmisen ja luonnon kohtalonyhteydestä.

Käsitys eroaa maallisesta ja hengellisistä individualismista, jossa ihminen asetetaan kaiken keskipisteeksi.

– Kirkon ympäristökannalle ei silti ole virallista määritelmää, vaikka luonto ja luomakunta ovatkin teologiassa tärkeitä käsitteitä, sanoo Lahden seurakuntien ympäristötoimikunnan puheenjohtaja, pastori Kai Henttonen.

Kristillisyyteen sisältyy kuitenkin ajattelutapoja, jotka joko vähättelevät ihmisen suhdetta luontoon tai jättävät sen kokonaan huomiotta.

Luomisoppi ja tieteellinen maailmanselitys halutaan asettaa vastakkain niin poliittisista kuin uskonnollisistakin syistä.

– Ikävä kyllä juuri nämä painotukset ovat tänään näkyvästi esillä ja vaikuttavat yleiseen mielikuvaan kristityn suhteesta muuhun luomakuntaan ja ympäristövastuuseen, Henttonen pohtii.

Henttosen mukaan kirkko ei tarvitse lisää ympäristöjulistuksia. Hyviä perusteluja löytyy jo nyt. “Kirkon itsensä pitää elää niin kuin opettaa ja kannattaa tulevaisuuden toivoa.”
 

Pelastus liittyy koko luomakuntaan

Merkittävin ympäristökysymyksiä vähättelevä teologinen suuntaus on fundamentalismi. Se heijastuu usein ajattelussa, jossa ainoastaan ihmisen pelastus on tärkeää. Fundamentalistisen tulkinnan mukaan jokainen Raamatun sana on Jumalan suoraan sanelemaa tekstiä.

Fundamentalismi ei hyväksy uutta raamatuntutkimusta eikä esimerkiksi luonnontieteiden edustamaa kehitysoppia.

– Pelastusfundamentalismi, jossa ihminen yksin on kaiken keskiössä, saa valitettavasti vahvaa nostetta nykyisestä individualismista. Pelastus, joka Raamatun teologiassa liittyy koko luomakuntaan ja saa jopa kosmisen ulottuvuuden, on tässä kapeutunut koskemaan vain yksilöä, minun pelastustani.

Mikäli fundamentalismiin liittyy äärimmäinen eskatologia maailmanlopun odotuksineen, ei se mitä ympärillä tapahtuu, luonnollisestikaan kiinnosta. Eskatologialla tarkoitetaan uskontoihin liittyvää oppia maailman viimeisistä tapahtumista.

Toinen Raamatun väkevää ympäristöetiikkaa sumentava asia on julkisen keskustelun jumiutuminen maailmanselitysten vastakkaisuuteen.

– Luomisoppi ja tieteellinen maailmanselitys halutaan asettaa vastakkain niin poliittisista kuin uskonnollisistakin syistä.

Tästä juontuu kolmas vääristymä.

– Joko tietämättömyydestä tai uskon innon sokaisemina Raamattua käytetään ikään kuin biologian oppikirjana ja luonnontieteen korvaajana. Tästä seuraavaa raivokasta riitaa on voitu seurata aivan näinä päivinä mediasta. Ilmiö liittyy uusateismin nousuun, Henttonen kommentoi.

Raamatun väärinkäyttö hämärtää entisestään kuvaa kristittyjen suhteesta ympäristöön, mutta myös tietoon ja järkeen. Se on saanut ihmiset ajattelemaan, että ateismi ja tieteellinen maailmankäsitys ovat luonnon kannalta loogisempi ja suotuisampi ajattelukanta.

(juttu jatkuu kuvan alla)

Oiva Streng tutkii luontoa. Monissa seurakunnissa järjestetään Metsämörri- ja muuta ympäristökasvatustoimintaa osana lasten päiväkerhoja.
 

Ihminen ja luonto jakavat saman kohtalon

Millainen on sitten Raamatun ja kristillisen teologian suhde ympäristöön positiivisessa merkityksessä?

Raamatun suurissa kertomuksissa ihminen ei ole individualistinen toimija. Niissä kuvataan ihmiskunnan ja luonnon saumatonta yhteenkuuluvuutta. Ihminen hyödyntää luonnon antimia, mutta on myös siitä täysin riippuvainen osa. Ihminen ja muu luotu jakavat saman kohtalon.

Kohtalonyhteys ilmenee selkeimmin Nooa-kertomuksessa, jota edeltää kuvaus luontosuhteen katkeamista ja luomakunnan vahingoittumista. Siinä ihmisen väkivallalla on keskeinen rooli. Jumala kuitenkin pelastaa sekä ihmissuvun että eläinkunnan.

Tuhotulvan jälkeen Jumala tekee liiton niin ihmisen kuin muunkin luodun kanssa. Ihmisellä ei ole mitään erityisasemaa tässä suhteessa, enintään se, että hänen tulee heijastaa Jumalan rakkautta kaikkea luotua kohtaan.

Paratiisissa ihminen oli kasvissyöjä. Ja kun Raamatun mukaan kaikki aikanaan asetetaan takaisin paikalleen, palaa rauhantila, jossa ihmiset eivät enää tapa eläimiä.

– Myös sapatin eli viikkolevon käsite korostaa ihmisen ja ympäristön varjelutehtävää ja yhteenkuuluvuutta. Siinä ymmärretään, että tehotalous riistää niin ihmistä kuin luontoa. Tälle riistolle asetetaan raja. Raamattu siis perustelee paitsi ympäristön myös ihmisten suojelua, Henttonen huomauttaa.

(juttu jatkuu kuvan alla)

Lahden alueen ylpeys ympäristötyössä on Levon krematorio, jonka Lahden seurakuntayhtymä omistaa lähialueen seurakuntien Asikkalan, Heinolan, Hollolan, Iitin, Kärkölän, Orimattilan ja Padasjoen kanssa.
 

Toivon sanoma päällimmäisenä

Henttosen mukaan kirkko ei tarvitse lisää ympäristöjulistuksia. Hyviä perusteluja löytyy jo nyt.

– Muutos lähtee arjen opetustyöstä ja elämästä. Kirkon itsensä pitää elää niin kuin opettaa ja kannattaa tulevaisuuden toivoa, hän sanoo.

Raamatusta löytyy yllättävänkin rikas ekoteologinen ja ympäristöeettinen näkökulma, joka konkretisoituu varjelutehtävässä. Kuitenkin kristityt tuntevat usein huonosti uskonsa tätä ulottuvuutta, ja se tulee yllättävän vähän esiin seurakuntien julistus- ja opetustyössä.

– Soisin, että jokainen omalla kohdallaan alkaisi tutkia hengellistä suhdettaan luontoon ja ympäristöön, Henttonen ehdottaa.

Tutkiskelua ei kannata tehdä liian vaikeaksi.

– Kulttuurissamme on sanontoja, jotka pukevat ihmisen luontosuhteen yksinkertaisesti ja kauniisti. ”Metsä kirkkoni olla saa” on yksi sellainen. Pidän siitä kovasti. Kunnioittava, saumaton luontosuhde ei tarvitse paljon määrittelyjä ja sanoja. Se on peruskokemus.

Mitä Henttonen sanoisi sille, joka pelkää, että maailmanloppu on oven edessä?

– Sanoisin saman kuin Martti Luther. Kun häneltä kysyttiin, mitä hän tekisi maailmanlopun uhatessa, vastasi hän istuttavansa omenapuun. Kristillisessä ympäristöteologiassa toivon sanoma on päällimmäisenä ja yltää loppuun saakka, hän muistuttaa.

(juttu jatkuu kuvan alla)

Kirkon toiminnassa ilmastopäästöjä tulee eniten kiinteistöjen lämmittämisestä ja sähkönkulutuksesta. Ristinkirkossa siirryttiin hiljattain tehokkaisiin led-lamppuihin.
 

Kirkko haluaa hiilineutraaliksi

Suomen evankelis-luterilainen kirkko haluaa hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Kirkkohallitus hyväksyi kirkon energia- ja ilmastostrategian helmikuussa 2019.

  1. Kirkon toiminnassa ilmastopäästöjä tulee eniten kiinteistöjen lämmittämisestä ja sähkönkulutuksesta, mutta myös liikkumisesta ja hankinnoista. Tavoitteena on leikata hiilidioksidipäästöjä 80 prosenttia nykytasosta.
  2. Loput 20 prosenttia eli ilmastopäästöt, joita ei ole teknisesti tai taloudellisesti järkevää vähentää muilla keinoilla, pyritään kompensoimaan. Kompensointi tapahtuu esimerkiksi kiinnittämällä huomiota seurakuntien omistamien metsien muodostamaan hiilivarastoon.
  3. Kirkon ympäristödiplomi toimii käytännön työkaluna tavoitteiden saavuttamiseksi. Lahden seurakuntayhtymällä on voimassa olema ympäristödiplomi vuosille 2019–2023. Tiedot rakennusten energiankulutuksesta kerätään kirkon omaan kiinteistöjärjestelmään. Järjestelmän avulla voidaan seurata kulutuksen kehittymistä ja laatia tiekartta hiilineutraaliutta kohti.
  4. Ilmastoystävällisyyttä suositaan niin ruokailuissa, hankinnoissa kuin liikkumisessakin. Muun muassa lentämistä vähennetään ja etäosallistumista helpotetaan. Tiekirkkoihin hankitaan sähköauton latauspisteet vuoteen 2021 mennessä. Ilmastotavoitteet huomioidaan myös kirkon sijoitustoiminnassa. Suosituksen mukaan kirkko ei tee suoria sijoituksia fossiilisia polttoaineita tuottaviin yhtiöihin.
Esa Arvekari

Jaa artikkeli