Kaupunkien uskonnollisuudessa korostuvat moninaisuus, ilmiöt ja yksityisyys, mutta myös yhteinen hyvän tekeminen

Reetta Kalteenmäen mielestä kaupungeissa asuvien uskonnollisuus ei ole kadonnut mihinkään - se on vain muuttanut muotoon. Siksi kirkonkin on kehitettävä toimintojaan. "Ajatus siitä, että yhdenlainen juttu toimisi kaikille ihmisille, ei vain tule onnistumaan." Kuva: Markku Lehtinen

Noin 70 prosenttia suomalaisista kuuluu kirkkoon. Saman verran asuu kaupungeissa tai niiden lähialueilla. Ensimmäisen lukeman käyrä on jo pitkään ollut laskusuunnassa, kun taas jälkimmäinen nousee nopeammin kuin juuri koskaan aiemmin.

Vielä kolmas, monelle tuttu tilastotieto: kaupungeissa kirkkoon kuulutaan muuta maata harvemmin. Onko kaupungistuminen väistämätön virta, joka vie uskonnollisuuden mukanaan?

– Kaupungistuminen on valtava ilmiö, joka vaikuttaa paitsi taustalla, myös suoraan siihen, miten ihmiset käyttäytyvät. Tämä koskee myös uskonnollisuutta, sanoo kaupunkiteologian professori Henrietta Grönlund Helsingin yliopistosta.

Tiettyjä lainalaisuuksia on olemassa, ja ne kiihtyvät kaupunkien kasvaessa.

– Kaupungeissa korostuvat valinnanvapaus, suvaitsevaisuus, moninaisuudesta nouseva erottautuminen sekä yksilön anonymiteetti.

Urbaani elämäntapa tavoittaa kaikki

Kaupunkiväestön osuus kasvaa lähes kaikissa maissa. Sosiaalisen median ja tiedonvälityksen kautta urbaani elämäntapa tavoittaa kaikki.

– Sellaiset ilmiöt kuin moninaisuuden tuoma relativismi ja kokemus siitä, että kirkkoon ei tarvitse kuulua, yltävät myös pienemmille paikkakunnille.

Tarjolla on paljon ihmissuhteita, yhteisöjä ja organisaatioita, joihin liittyä. Myös erilaisten identiteettien ja maailmankatsomusten määrä kasvaa asukastiheyden myötä. Samalla yksilölle jää liittymisessä paljon vastuuta, ja vaarana on yksinäisyys.

– Sitoutumisen tapa on nykyään löyhempi ja hetkellisempi, Grönlund sanoo.

Kaupunkikulttuuri ruokkii myös ihmisten välisiä eroja ja vastakkainasetteluja. Niin uskonnottomuustrendi kuin erilaiset uskonnotkin ovat näkyvillä, samoin konservatiiviset ja liberaalit tulkinnat yhteisöjen sisällä.

– Kun identiteetti ei tule enää annettuna, sitä on tarpeen kirkastaa ja perustella. Kuka minä olen, keitä nuo toiset ovat, miten eroamme, missä ajattelemme samoin?

Kirkko on aina käynyt vuoropuhelua

Kun on paljon väkeä ja nopeasti muuttuva ympäristö, syntyy myös monenlaista uutta ajattelua ja toimintaa. Kaikki se kilpailee ihmisten ajasta.

Kaupungeissa syntyy uutta uskonnollista liikehdintää ja uusia toimintamuotoja – pikkukaupungeissa pienimuotoisemmin ja isoissa enemmän. On kirkkobrunsseja, monenlaisia messuja ja nuorten tempauksia.

Grönlund muistuttaa, että kirkko on aina käynyt vuoropuhelua kulloinkin elettävän todellisuuden kanssa. On lähdettävä liikkeelle arjen yhteisöllisyydestä, hengellisyydestä ja etsinnästä.

– Punainen lanka on se, että rakennetaan seurakuntaa alhaalta ylöspäin, kuunnellaan ihmisiä ja heidän tarpeitaan. On hyvä muistaa, että vuoropuheluun antautuminen ei tarkoita kirkon opin ja arvojen vesittämistä.

Grönlundin mukaan onnistumisia on paljon, hyvänä esimerkkinä papit, joita on palkattu liikkumaan kaduilla, kauppakeskuksissa ja muualla ihmisten parissa.

Vapaaehtoisuus avaa ovia

Vapaaehtoistoiminta on yksi tapa avata ovia seurakuntalaisille. Suomalaiset arvostavat kirkkoa ja sen tekemää hyvää työtä, joka nousee kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta.

– Osallistumisen tapa on muuttunut merkittävästi. Ihmiset eivät vain mene mukaan seurakuntien vapaaehtoistoimintaan, vaan pistävät itsekin pystyyn erilaisia tempauksia, talkoita ja messuyhteisöjä.

Grönlundin mukaan moni odottaa kirkolta myös sitä, että se vaalii yhteisiä arvoja ja ottaa kantaa suuriin moraalis-eettisiin kysymyksiin yhteiskunnassa.

– Kirkon lähimmäisenrakkaudelle ja ihmisarvon äänelle olisi kysyntää vielä paljon enemmän. Kirkko voisi vielä vahvemmin nostaa esiin kansalaisten surua, murhetta, ahdistusta, pelkoa ja epäluottamusta sekä sanoa, että haluamme olla näissä asioissa teidän rinnallanne.

Perimmäiset kysymykset eivät muutu

Siinä missä monet asiat monet asiat muuttuvat kaupungistumisen myötä, ihminen ja hänen perimmäiset kysymyksensä pysyvät melko samanlaisina.

Tiheä asutus ja dynaamisuus eivät tuota vastauksia siihen, miksi olemme täällä, mitä on hyvä elämä, miten meidän tulisi elää ja mistä löydän merkityksen omaan elämääni.

– Päinvastoin, kaikki kiihtyvyys, muutos ja yksilön vastuu tuovat nämä asiat vielä enemmän pintaan. Tarvitaan paikkoja, joissa voi peilata omaa elämäänsä.

Grönlundin mukaan Suomessa on aiemmin ollut niin voimakas kansankirkollisuus, että kulttuurisesti kirkkoon kuulumista ei ole juuri tarvinnut miettiä.

– Moni on aika hukassa koko uskonnon ilmiön kanssa. Kun uskontoa pidetään yksityisasiana, kysymyksiä on, mutta ei hengellisyyden sanoittamisen kulttuuria. Kirkon olisi tärkeää löytää sellaisia vuoropuhelun tapoja, joissa näitä asioita voisi mietiskellä.

Anu Heikkinen

Jaa artikkeli