Entiset riparilaiset tapasivat 50 vuoden jälkeen – Lea tuli paikalle New Yorkista asti: "Kuin aikaa ei olisi mennyt lainkaan"

Marian kammarissa halaillaan: lähes kaksikymmentä entistä riparilaista on kokoontunut Heinäsaaren rippileirin 50-vuotistapaamiseen. On tuttuja kasvoja, muuttuneita kasvoja, ihan vieraan näköisiä kasvoja. Kuuluu naurua, muistelua, ihmetystä. Vaihdetaanpa heti alkuun yksi suukkokin!

– Kun tapasin muutaman heistä jo junassa matkalla tänne, niin olimme kuin vanhat ystävät! Juttu jatkui siitä mihin se oli vuosikymmeniä sitten jäänyt, kuvaa Pirjo Koskinen, yksi entisistä riparilaisista.

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten vuoden 1969, jolloin heinäsaarelaiset pääsivät ripille. Iloinen puheensorina täyttää huoneen, kun käydään läpi, kuka jäi kotiseuduilleen, kuka lähti maailmalle, kenestä tuli asianajaja ja kenellä on eniten lapsenlapsia. Tunnelma on vähän kuin Anssi Kelan laulusta: Meistä tuli muurareita, taksikuskeja, suutareita… Yksi riparilaisista jopa todella lähti malliksi Pariisiin!

Jotkut ovat myös poistuneet joukosta, heitä muistellaan hetki. Sitten katsotaan vanhaa rippikuvaa ja lähdetään ottamaan uusintaversio siitä Ristinkirkon portaille. Kuvauksen jälkeen on vuorossa ruokailu Lahden Seurahuoneella.

Vanhat ystävät houkuttelivat paikalle

Idea tapaamisesta tuli entisiltä rippikoululaisilta itseltään.

– Otimme yhteyttä seurakuntaan, joka auttoi löytämään oikeat ihmiset. Kaikkia ei saatu tavoitettua, mutta saimme todella hyvän määrän osallistujia mukaan, kertoo tapahtuman järjestelyissä mukana ollut Matti Lemmetyinen.

Seurakunta ei voinut tietosuojan vuoksi luovuttaa osallistujien nimiä eteenpäin, mutta tapaaminen saatiin toteutettua niin, että seurakunta toimi koollekutsujana.

– Olen saanut monelta palautetta, että tämä on aivan loistava idea. Ehkä muutkin entiset riparilaiset ryhtyvät järjestämään vastaavia, sanoo tapaamisen toinen puuhamies Jouni Heikkilä.

Jotkut tulivat paikalle etsimään uusia tuttavia eläkepäiville, mutta monia innosti erityisesti vanhojen ystävien kohtaaminen. Lea Grady lensi tapaamiseen New Yorkista asti.

Hän oli tosin rippikouluaikana nimeltään Pirjo eli Pipsa Jäkkö. Jäkkö muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1973. Nimensä hän muutti, jotta sai paremmin töitä – amerikkalaiseen korvaan Pirjo kuulosti kuulemma turhan eksoottiselta. Nimenmuutoksen jälkeen ovet aukesivat työelämään, ja Grady onkin viihtynyt New Yorkissa siitä saakka.

Lahdessa hän on käynyt harvakseltaan, viimeksi isänsä hautajaisissa. Kaupunki näyttää hänestä muuttuneen, mutta ihmiset ovat samanlaisia joka kolkassa – ja eri vuosikymmenilläkin.

– Nyt kun tässä ollaan tällä porukalla, niin yhtäkkiä kaikki alkavat näyttää tutuilta, ikään kuin ne vanhat kasvot paljastuvat jostain alta. On ihan kuin aikaa ei olisi mennyt lainkaan, Grady pohtii.

Tuulia Halttunen

Jaa artikkeli