Pyörätuolia käyttävä Eveliina, 19, lähti vapaaehtoiseksi – "Uskoni ihmisiin palautui lasten kautta"

Eveliina Hämeenoja lähti kirjoitusten jälkeen vapaaehtoiseksi lasten leirille, sillä hän ei halua levätä laakereillaan. Liikuntarajoitteinen nuori kohtaa yhä ennakkoluuloja päivittäin.

Nuori nainen tervehtii iloisesti, kun saavun Mukkulan kirkkoon aurinkoisena kesäkuun tiistaina. Kuljemme ohi huoneen, jossa rykelmä lapsia makoilee isoilla tyynyillä: on menossa lounaan jälkeinen lepohetki.

Olemme Mukkulan seurakunnan lasten päiväleirillä. Kolmeviikkoisen leirin viimeisellä viikolla lapsia on 17, ohjaajia kolme – ja isosia yksi.

Eveliina Hämeenoja, 19, on leirillä vapaaehtoisena.

– Hain vapaaehtoistyötä tähän väliin. Kirjoitusten jälkeen vain leijailin, niin oli kivaa saada rytmiä arkeen ja jotain tekemistä, Hämeenoja kertoo.

Julkaisin pitkään Instagramissa vain kasvokuvia. Eveliina Hämeenoja

Hämeenoja kirjoitti toukokuussa ylioppilaaksi Kannaksen lukiosta. Sitten hän kävi Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen pääsykokeissa, sillä tavoitteena on päästä opiskelemaan englantia.

Hämeenoja unelmoi opiskelupaikan lisäksi omasta kodista.

– Sain ylppärilahjaksi monta lahjakorttia H&M Home -kauppaan. Odotan, että pääsen ostamaan sieltä kaikkea ihanaa omaan kotiin.

Huono yö vie voimat käsistä

Hämeenoja puhuu nopeasti, innostuneesti. Sitten hän näyttää mietteliäältä.

– Kerronko mä nyt tästä mun jutusta? Hämeenoja kysyy ja vilkaisee pyörätuoliinsa. Vastaan, että hän voi kertoa tai olla kertomatta – miten itse kokee parhaaksi.

Hän haluaa kertoa.

Hämeenojalla on sairaus nimeltä SMA eli spinaalinen lihasatrofia. Se on harvinainen geneettinen sairaus, jossa aivojen viestit lihaksille eivät mene perille, vaan pysähtyvät osittain tai kokonaan selkäytimeen.

– Mulla se näkyy niin, että jalkalihakset ovat heikot ja kädetkin välillä. Riippuu päivästä. Jos nukun huonosti, voi esimerkiksi syöminen käydä raskaaksi, Hämeenoja kuvaa.

Hän tarvitsee avustajia päivittäisiin toimiin, kuten kaupassa käymiseen.

– Ennakkoluuloihin olen törmännyt koko elämäni. Tuntuu, että kun lähtee vaikka kaupungille, pitää aina todistella itseään, Hämeenoja sanoo.

Ennakkoluulot näkyvät esimerkiksi niin, että vaateostoksilla myyjä puhuu avustajalle, vaikka itse esittäisi kysymyksen. Hämeenoja arvelee sen johtuvan siitä, että jotkut ajattelevat, että jos jaloissa on jotain vikaa, ei pääkään pelaa.

Se tuntuu ikävältä, mutta hän ei jaksa välittää muiden mielipiteistä.

– Nykyään se ei enää kiinnosta, Hämeenoja sanoo ja hymyilee.

Hämeenojan sairaus on piilevästi etenevä. Pienempänä hän pystyi kävelemään, mutta painon ja pituuden kasvaessa kävely vaikeutui. Pyörätuolia hän on käyttänyt 3-vuotiaasta, eli lähes koko elämänsä.

Minkälainen suhde pyörätuoliin hänelle on kasvanut?

– Nyt tullaan hyvin toimeen. Teini-ikäisenä minun oli vaikeaa hyväksyä itseni. Mutta niin kai kaikilla teininä, Hämeenoja nauraa.

Kun Eveliina Hämeenoja ei ole vapaaehtoispuuhissa, hän tykkää opiskella kieliä ja käydä terapiaratsastuksessa. ”On ihanaa, kun hevosella pääsen metsään”, Hämeenoja kertoo.

Pyörätuolin näkyminen jännitti

Rippikoulu oli Hämeenojalle ”kasvun paikka”. Häntä jännitti etukäteen muiden suhtautuminen. Pelko oli kuitenkin turha.

– Huomasin, että muutkin ovat ihmisiä. Uskon, että suurin osa ihmisistä on mukavia, kun on itse oma-aloitteinen, Hämeenoja pohtii.

Itsevarmuus on kasvanut pikkuhiljaa. Iso kynnys oli julkaista Instagram-kuvapalvelussa itsestään koko kuva, jossa näkyisi myös pyörätuoli.

– Julkaisin pitkään Instagramissa vain kasvokuvia, sillä pelkäsin mitä muut ajattelevat.

Rohkeus kannatti. Kuva sai valtavasti tykkäyksiä ja Hämeenoja koki, että voi aidosti olla oma itsensä.

Joskus jännitys käy toki mielessä edelleen – kuten ennen Mukkulan päiväleiriä: miten lapset ottaisivat pyörätuolilla liikkuvan isosen vastaan?

– Olin yllättynyt siitä, miten lämpimän vastaanoton sain. Lapset tulivat avoimesti kysymään, miksi käytän pyörätuolia ja minä kerroin. Ne oli vain että okei, ja sitten leikittiin, Hämeenoja kuvaa.

Vapaaehtoistyöstä kokemusta kasvatusalalle

Ennen vapaaehtoispestiä Hämeenojalla ei juuri ollut työkokemusta. Lapsia hän kertoo ”kammoksuneensa”.

Niinpä hän otti yhteyttä Diakonialaitokseen ja toivoi työtä lasten parissa. Se tuntui hänestä hyvältä haasteelta itselle – ja samalla tilaisuudelta harjoitella työelämää varten.

– Lapset ovatkin ihania! Ne kuuntelevat ja ovat niin rehellisiä ja pyyteettömiä. Uskoni ihmisiin palautui lasten kautta, Hämeenoja sanoo kolmannen leiriviikon jälkeen.

Leirin aikana on leikitty ja pelattu, oltu yhdessä. Hämeenojasta on tullut lapsille luotettava kaveri, jonka puoleen voi kääntyä. Lapsista on ollut hauskaa työntää Hämeenojan pyörätuolia, ja kaikki ovat olleet innolla auttamassa esimerkiksi astioiden kantamisessa.

– Lapset ovat auttaneet minua enemmän kuin minä niitä, Hämeenoja nauraa. – Toivottavasti olen pystynyt antamaan myös heille iloa, ja ennen kaikkea mahdollisuuden kohdata erilaisia ihmisiä.

Vapaaehtoiskokemuksen myötä on kasvanut myös into kasvatustyöhön, ja jatkossa Hämeenoja haluaa ehdottomasti työskennellä lasten parissa. Haaveena olisi päästä englannin opettajaksi.

– Jos en saa nyt opiskelupaikkaa, teen vapaaehtoistyötä. Ja sitten haen ensi vuonna uudestaan.

Muokattu klo 18.30: Otsikkoa lyhennetty

Tuulia Halttunen

Jaa artikkeli