Valo tulee alhaalta

Elämään leikkaa äkisti ja lupaa kyselemättä suru tai sairaus. Joku sammuttaa kaikki valot.

Rakas, joka aamulla nousi vierestä, ei enää palaa syliin. Kipu on repivää. Sielu on pinnassa ja suojaton. Tuttu keho on puutunut ja vapiseva muukalainen. Jalat eivät kanna. Hengittäminen onnistuu, jos joku vieressä sanoo, milloin ilmaa vedetään sisään ja milloin puhalletaan ulos.

Paperissa oman nimen perässä lukee tuntemattoman sairauden nimi. Vaikea sana lukea, vielä vaikeampi muistaa tai kertoa. Se tunkee röyhkeästi sisään esittäytymättä. Pistetään, viilletään, poistetaan ja ommellaan taas kokoon. Kokonaiseksi ja ehjäksi on kovin vaikea kaiken jälkeen tulla. Vanhaan ei ole palaamista, uusi aukeaa niin hitaasti. 

On aikoja, jolloin valo muuttaa tulokulmaansa. Valo ei tule ylhäältä. Valo tulee alhaaltapäin. Alhaalta tuleva valo on pieni kipinä pimeässä. Hauras ja matala kajo, jota tuskin valoksi tunnistaa. Verhokaihtimien raosta lattiaan piirtyvä ohut juova, joka muistuttaa auringon noususta ja laskusta, yhden päivän matkasta. Pehmeä valo, joka kutsuu viereen hiljaisuuteen, keittää kahvit ja uskaltaa olla lohduttamatta.

Kosketus. Halaus. Rukous. Siunaus. Valo.

Kun valot sammuvat tai muuttavat tulokulmaansa, alkaa paini itsen, eletyn elämän ja Jumalan kanssa. Oman elämänsä abrahamit seisovat tänäänkin tämän kaupungin yötaivaan alla ja kyselevät Jumalan lupausten ja elämän tarkoituksen perään. Jokivarsillaan painivat jaakobit odottavat sitä siunausta, jonka varassa jatkaa haavoitettuna elämää eteenpäin.

Pimeässä ja yössä Kristuksen valo tulee alhaalta. Se ei laita romahtaneita, putoavia ja särkyneitä parrasvaloihin. Se kannattelee alhaaltapäin. Öisessä valossa mieleen nousevat vanhat sanat. Siirtyvät sieluun, sielusta huulille, huulilta takaisin yöhön: Valo valosta. Tosi Jumala, tosi Jumalasta. Samaa olemusta kuin Isä. Jonka valtakunnalla ei ole loppua.

(Otsikon viittaus: Topi Saha, Valo tulee alhaalta)

Sirkku Laitinen

Kirjoittaja on sairaalasielunhoitaja ja pappi.

Jaa artikkeli