Kirjat: Tapani Tukiainen vie lukijansa matkalle itsetutkiskeluun

Lahtelaisen Tapani Tukiaisen kahdeksas kirja vie Italiaan ja teatterin maailmaan.

Lahtelaisen rovasti, psyko- ja perheterapeutti sekä kirjailija Tapani Tukiaisen kahdeksas kirja vie Italian Dolomiiteille ranskalaisen teatterikriitikko ja kirjailija Antonin Artaud'n jalanjäljille.

Tukiaisen useat aikaisemmat teokset ovat käsitelleet hänen matkojaan ja pyhiinvaelluksiaan. Eikä kirjastakaan Kiireesti nyt, monsieur Artaud! puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Antonin Artaud (1896–1948) oli ranskalainen kirjailija ja teatterin uudistaja, joka tunnetaan parhaiten Julmuuden teatterista (Le Théâtre de la Cruauté). Manifestissaan Artaud halusi vapauttaa teatterin kirjallisuuden ja sanojen ylivallasta.

Puheen rinnalle tasa-arvoisina elementteinä voi siis nostaa esimerkiksi pantomiimin, tanssin, musiikin sekä kulissit ja valaistuksen. Artaud ihaili myös itämaista, varsinkin balilaista teatteria, joka ei perustu puheeseen eikä dialogiin, vaan elekieleen.

Näillä jäljille Tukiainen johdattelee lukijansa parin eri kertojan äänellä seuranaan sekalainen joukko teatterista kiinnostuneita henkilöitä, jotka tutustuvat Artaud'n käsityksiin teatterista ja yleisemminkin ihmisenä olemisesta. Mukana kulkee myös balilainen teatteriseurue, joka esityksellään siirtää teatteri-ilmaisun sanoista tunteisiin.

Artaud olisi mitä ilmeisimmin ollut vuonna 1987 Oulussa koetun, mutta yhä muistissa olevan Jumalan teatterin esityksen fani. Jumalan teatteri oli suomalainen, Teatterikorkeakoulun opiskelijoista koostunut avantgardistinen ja radikaali näyttelijäryhmä.

Ranskalaisen teatterin historiasta tosin tiedetään tapauksia, joissa yleisö on pistänyt pystyyn mekkalan kesken esityksen.

Artaud oli omana aikanaan aikamoinen anarkisti, vaikka Tukiainen toteaa Artaud'n tämän omiin sanoihin viitaten viitanneen kintaalla politiikkaa. Hetkittäin tulee mieleen, että esimerkiksi Jouko Turkka olisi sopinut oikein hyvin hänen teatteriseurueeseensa.

Tukiainen on vienyt kirjassaan tapahtumat syrjäiseen lomakylään Italian Dolomiiteille. Vasten ilmeistä todennäköisyyttä paikalla järjestetään seminaari ja workshop, jossa tutustutaan Artaud'n elämään ja teatteri-ilmaisuun.

Balilainen teatteriseurue tuo esityksellään länsimaisille ihmisille näkyviin idän arvoja ja mystiikkaa. Teatteriseurueen ohjaaja osoittaa, että yleisinhimillisesti yhdistävääkin näiden kahden kulttuurin välille toki löytyy, nimittäin oma napa.

Tukiainen antaa ohjaajan todeta: ”Te sanotte täällä lännessä kaikkien teiden vievän Roomaan. Hyvä on, olkoon niin. Mutta minä sanon teille, että kaikki tiet kiertyvät ihmisen napaan.”

Yhtenä teemana on erilaisuuden hyväksyminen, niin itsessä kuin muissakin. Lapsena Artaud sairasti aivokalvontulehduksen, minkä jälkeen hän kärsi mielenterveysongelmista läpi elämänsä, jota ei voi sanoa helpoksi. Artaud saattoi ajatuksineen elää liian aikaisin, mutta se olisiko hän saanut hyväksyntää tänäkään päivänä, jää meille jokaiselle ihan itse harkittavaksi.

Kirjassaan Tukiainen kysyy Artaud´iin viitaten kuka minä olen. Tämä peruskysymys nousee esiin tuon tuostakin.

Ja siihen liittyy toisena kysymyksenä, minne olen menossa sekä lopulta myös, ylipäätään miksi.

Etsimistä, koko elämä on oikeastaan yhtä etsimistä. Kun sen uskoo löytäneensä, kysymys voikin kuulua: oletko koskaan ollut onnellinen?

 

Tapani Tukiainen: Kiireesti nyt, monsieur Artaud! Valmiixi, 2018. 208 s.

Markku Lehtinen
markku.lehtinen@evl.fi
@

Jaa artikkeli