Viron kylmissä kirkoissa sykkii lämmin seurakunta

Virossa annetaan mielellään Tänukiri -kiitostauluja. Kaarina Koho-Leppänen sai oman taulunsa Pia Ruotsalalta muistoksi Viro Perhekeskuksesta.

- Viron kirkot ovat kylmiä, mutta työntekijät ovat lämpimiä ja luottavaisia, tiivistää lahtelainen eläkerovasti Kaarina Koho-Leppänen kokemuksiaan Viron kirkosta, jossa hän toimi Suomen Lähetysseuran vapaaehtoistyössä muutaman kuukauden.

Koho-Leppäsen keskeisin työpaikka oli Viron kirkon perhekeskus. Keskus toimii Tallinnassa, Tartossa ja Haapsalussa. Aen on perustanut ja sitä johtaa Suomen Lähetysseuran työntekijä, pastori Pia Ruotsala.

Keskus tekee paljolti samankaltaista työtä kuin Suomen seurakuntien perheneuvottelukeskukset. Koska Viron kirkko on köyhä, sillä ei ole mahdollisuuksia palkata työntekijöitä perheneuvontaan, vaan työtä tekevät vapaaehtoiset psykologit, terapeutit ja sielunhoitoon erikoistuneet kirkon työntekijät. Keskus kouluttaa myös perhetyössä toimivia sosiaalityöntekijöitä, usein kouluttajat saadaan ruokapalkalla Suomesta.

Kaarina Koho-Leppänen piti perhekeskuksessa isovanhempien ryhmää.

- Yhteiset keskustelut virolaisten isovanhempien kesken olivat tosi antoisia. Puutteellinen kielitaitoni ei tahtia haitannut, kun tahdottiin ymmärtää.

Kirkon perhekeskuksen työ on tärkeää koko yhteiskunnan kannalta, ja sitä arvostetaan laajasti myös yhteiskunnallisten toimijoiden parissa. Monet Suomessa kehitetyt toimintamallit ovat käytössä Viron perhekeskuksessa, esimerkiksi Lyömätön Linja, lähisuhde- ja perheväkivaltaan erikoistunut toimintamuoto miehille.

- Kysymys lähisuhdeväkivallasta on Virossa hyvin vakava. Traumaattinen ja väkivaltainen lähihistoria on jättänyt syvän haavan virolaisiin sukuihin ja perheisiin. Näitä haavoja peittää vaikenemisen muuri. Arpia hoidetaan vielä pitkään, ja perhekeskuksella on siinä työssä tärkeä rooli. Näin kirkko on vahvasti tukemassa perheitä ja rakentamassa lapsille ja nuorille hyvää elämää. Suomalaiset ja virolaiset ovat tehneet perhekeskusta yhdessä rakentaessaan uraauurtavaa työtä, sanoo Koho-Leppänen.

Neuvostomiehitys löi syvän railon myös kirkkoihin. Koska seurakuntatyö oli pääsääntöisesti kiellettyä, kristillinen perinne oheni ja hiipui kahden sukupolven aikana, mutta ei hävinnyt. Näiltä raunioilta noustaan suomalaisten ystävyysseurakuntien avulla ja tuella.

- Ystävyysseurakuntien yhteistyö on ollut ja tulee olemaan Jumalan valtakunnan silta yli Suomenlahden. Sen kulkijat tekevät hyvää sekä Suomessa että Virossa. Enää ei tarvita tavarakuljetuksia, vaan ystävyyttä, esirukousta ja suoranaista taloudellista tukea. Päijäthämäläisillä seurakunnilla on lähes kaikilla ystävyysseurakunta Virossa. Myös yksityisillä seurakuntalaisilla on yhteyksiä ja kontakteja.

Viron seurakunnat ovat todella köyhiä. Kirkkojakaan ei ole varaa lämmittää. Jäsenet maksavat jäsenmaksua muutaman kympin vuodessa. Pappi on yleensä seurakunnan ainoa palkattu työntekijä, ja palkka usein niin pieni, että papin on hankittava itselleen toinenkin työ.

- Tämä on yleistä Virossa kaikilla aloilla. Yhdellä palkalla ei elä, ja myös eläkeläiset käyvät töissä. 300 euron eläkkeellä ei pärjää muuten. Nostan hattua sitkeille ja kutsumustietoisille virkasiskoille ja veljille Virossa, huokaisee Koho-Leppänen.

Viro on yksi Euroopan maallistuneimpia yhteiskuntia, yli puolet väestöstä ei kuulu mihinkään kristilliseen kirkkoon. Luterilaisiin seurakuntiin kuuluu noin 10 % väestöstä. Koho-Leppänen oli Virossa syyskuussa, jolloin paavi vieraili Tallinnassa

- Tässä maallistuneessa maassa vierailu sai tavattomasti huomiota, ja väkeä oli Vapauden aukiolla yli 10 000 paavin messussa. Messu oli voimakas ja hieno kokemus. Paavi lopetti puheensa sattuvasti: "Virolaiset, te olette laulaneet itsenne vapaiksi, älkää antako materian sitoa teitä".

Laura Visapää
laura.visapaa@evl.fi
@

Jaa artikkeli