Suntio on kirkossa ensimmäisenä ja lähtee sieltä viimeisenä

Seurakunnan suntio on moniosaaja, joka siirtyy sujuvasti työstä toiseen – vaikka lumenluonnista surevan omaisen kuuntelemiseen.

Suntio Nina Kostiainen sytyttää adventtikynttilän. Kuva: Markku Lehtinen

Laura Visapää

On talvinen sunnuntaiaamu, ja lunta on tuiskuttanut kirkon portaille kunnon kerros. Suntio Nina Kostiainen on tullut ajoissa töihin kolaamaan lumet ja hiekoittamaan rappuset, jotta kirkkoväki pääsee mukavasti kymmeneltä jumalanpalvelukseen.

Sitten sisätöihin ja vaihto ykkösiin eli mustiin. Ehtoollisvälineet esille, valot, kynttilät, kukat ja mikrofonit valmiiksi, albat esille pappeja varten. Urut soivat, jumalanpalvelus alkaa. Pappi puhuu lukupulpetista, kun Kostiainen huomaa, että mikrofoni on liian ylhäällä. Ajan tasalla oleva suntio käy korjaamassa mikrofonin oikealle korkeudelle. Nyt kuuluu hyvin.

Moniosaaja on nykyisin rekrytoinnissa ahkerasti käytetty sana, kun etsitään tekijöitä moninaisia taitoja vaativiin tehtäviin. Suntiota voi täydellä syyllä kutsua moniosaajaksi.

- Suntio on perehtynyt kiinteistönhoitoon eli pystyy valvomaan kiinteistön kuntoa, samoin kirkkotekstiilit ja kirkon muu esineistö ovat suntion vastuulla, kuvaa Lahden seurakuntayhtymän palveluesimies Eeva Cakici suntion työtä.

- Suntio on ensimmäinen, joka ennen jumalanpalvelusta tai muuta tilaisuutta saapuu kirkkoon ja suntio lähtee sieltä myös viimeisenä. Jumalanpalvelusten, konserttien ja muiden kirkkotilaisuuksien lisäksi suntio valmistelee tilat vihkimisiä kasteita ja hautaan siunaamisia varten.

Työ painottuu viikonloppuihin ja juhlapyhiin, ja päivät jakautuvat usein kahteen työjaksoon. Arkisuudestaan huolimatta suntion työ ei ole samaa kuin vahtimestarin ja siivoojan työ kauppakeskuksessa tai virastossa. Kirkon kaikessa työssä kulkee mukana hengellisuus.

- Siksi Pyhän merkityksen ymmärtäminen kuuluu suntion ammattikoulutukseen.

Lahden seurakunnissa on 19 suntiota. Heidän työpisteensä ovat kirkoissa, kappaleissa ja seurakuntakodeissa.

Kysymyksiä maan

ja taivaan väliltä

Nina Kostiaisen mielestä suntion työssä parasta on ihmisten kohtaaminen ja se, että voi olla toisille avuksi.

Suntio osaa vastata kysymyksiin maan ja taivaan väliltä. Häneltä kysytään kirkon arkkitehtuurista tai kirkollisten värien merkityksestä. Kirkkovierasta voi kiinnostaa, miksi kirkossa on joskus kaksi kynttilää alttarilla ja joskus kuusi.

Suntio tietää, saako seurakunnasta kantajia, kun saattoväkeä ei ole tarpeeksi, ovatko liinat seurakunnan puolesta muistotilaisuudessa, milloin muistokelloja soitetaan. Hän osaa kertoa, että kirkossa on kastemalja mutta kirkkoon voi tuoda omankin kastemaljan, ja näyttää, missä kuulolaitteen kuuluvuusalue on paras tässä kirkossa ja mistä löytyvät suurikirjaimiset virsikirjat.

Vihkitilaisuudessa pappi vihkii ja kanttori soittaa, mutta suntio pitäätilaisuuden kaikki palaset kasassa. Hän ohjaa morsiusparia ja häävieraita, jotta kenenkään ei tarvitse jännittää.

Työssä on iloa, mutta surunkin kanssa on oltava sinut. Kappelissa suntio näyttää vainajan omaisille, jotka haluavat nähdä läheisensä vielä ennen siunaamista. Suntio ohjaa myös siunaustilaisuuden kulun. Suntiolla ei ole sielunhoidon koulutusta, mutta hän on osaa kuunnella. Kun kirkonpenkkiin istahtaa ihminen, joka kaipaa kuuntelijaa, suntio myötäelää kuuntelemalla.

Nina Kostiainen aloitti suntiona vuosi sitten syksyllä. On siis toinen kirkkovuoden kierto menossa.

- Nyt olen kertaalleen nähnyt kirkkovuoden erilaiset jaksot. Alkava joulunaika tietää monenlaisia seurakunnan tapahtumia ja paljon väkeä. Joulua seuraa hiljaisempi kausi ennen pääsiäistä. Kesä on iloisten perhejuhlien aikaa: konfirmaatioita on joka sunnuntai, ja Joutjärvi suosittuna vihkikirkkona täyttyy kesälauantaisin hääväestä.

- Suntion työ vaatii joustavuutta, sillä tilanteet voi muuttua nopeasti ja silloin on kyettävä priorisoimaan odottamassa olevat työt. On kyettävä ratkomaan ongelmia ja reagoimaan nopeasti. Kirkon tiloissa suntiota haetaan apuun, kun kopiokone menee rikki, lamppu sammuu, vessasta loppuu paperi tai pihamaan liukkaalle pitäisi saada lisää hiekkaa, kertoo Kostiainen.

Suntion työ on palvelemista

Suntion ammattitutkinto on äskettäin muuttunut ja on nykyään seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattikoulutusta. Koulutuksessa on mahdollisuus suuntautua töihin joko seurakuntaan tai hautaustoimistoon. Opiskelijoissa on paljon ammatin vaihtajia, samoin kuin papiksikin opiskelevissa.

- Olin aiemmin hoitoalalla ja tuli tarve katsoa, olisiko minulle vielä jotain muuta työtä tarjolla. En tiennyt mitään suntion työstä, mutta jostain syystä se kiinnosti. Suoritin Järvenpään seurakuntaopistossa suntion ammattitutkinnon ja sillä tiellä olen, kertoo Kostiainen ammatinvaihdostaan.

Kostiaisen ryhmän 20 opiskelijasta valtaosa oli ammatinvaihtajia ja opiskelijoiden ikähaitari 40 – 50 vuotta, vain muutama nuorempi oli joukossa. Peruskoulunsa päättävälle suntio ei ehkä ole ensimmäinen opiskeluvaihtoehto. Kun muusta työstä on tullut kokemusta ja arvomaailma ehkä muuttunut, hakeudutaan uuteen koulutukseen.

Kostiainen viihtyy työssään hyvin.

- Luulen, että olen ihan oikeassa paikassa. On sellainen olo, että haluan tehdä tämän mahdollisimman hyvin. Työn arvot ja omat arvot kohtaavat toisensa.

Työ on yllättänyt fyysisyydellään. Suuri osa työajasta kuluu kiinteistön ylläpitoon ja siivoukseen. Koskaan ei tarvitse tyhjin käsin kulkea, sillä kantamista, kuljettamista ja viemistä on paljon. Vaikkei siivous kaikkein mieluisinta olisikaan, se saa uuden näkökulman, kun näkee työn seurakuntalaisten palvelemisena. Kun väki tulee siistiin ja kauniisiin tiloihin, heidän on hyvä olla.

Yllättävää on ollut myös työn monipuolisuus.

- Kaikkea, mitä olen elämäni varrella oppinut, olen voinut käyttää tässä työssä.

Kunniakas ja perinteinen suntion ammattinimike on joissain seurakunnissa vaihdettu esimerkiksi vahtimestariksi. Hämeenlinnan seurakunnassa suntiot ovat nykyisin vahtimestareita. Helsingin hiippakunnassa taas suntio-nimitys on käytössä kaikissa alueen seurakunnissa.

- Suntio on vanha ammattitermi, joka on profiloitunut kirkkoon. Siksi soisin, että tuosta ammattinimikkeestä ei luovuttaisi, toivoo Eeva Cakici.

Laura Visapää
laura.visapaa@evl.fi
@

Jaa artikkeli